skip to Main Content

Äitienpäivä

Äitienpäivä herättää monenlaisia tunteita. Moni äidiksi haluava kokee olonsa tyhjäksi äitienpäivänä. Toiset ovat menettäneet oman äitinsä, ja toiset eivät ehkä ole koskaan edes nähneet omaansa. Sitten on olemassa me. Me onnekkaat, joilla on maailman paras äiti, ja saamme itse olla myöskin vanhempia. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Minulle vanhemmuus ei ole koskaan ollut itsestäänselvää. Elin vuosia siinä uskossa, että en ehkä koskaan saisi omia lapsia. Että kukaan ei koskaan kutsuisi minua äidiksi. Että en koskaan makaisi sairaalassa tuo pieni vastasyntynyt nyytti sylissäni.

Oli marraskuun viides päivä vuonna 2012. Paras ystäväni oli soittanut minulle pari päivää aiemmin, ja kysellyt lähtisinkö ulos hänen kanssaan. Kieltäydyin lähtemästä, koska tunsin oloni flunssaiseksi, ja minulla oli myös vähän lämpöä. Olimme edellisenä päivänä olleet poikaystäväni kanssa ulkona syömässä, ja muistan valinneeni gluteenittomaan pizzaan täytteeksi sinihomejuustoa. Heitin läppää poikaystävälleni siitä, että jos olisinkin raskaana, ja syön sinihomejuustoa. Ajatus oli täysin absurdi, sillä tiedostin että en ehkä koskaan saisi omia lapsia. Olin kokeillut parisen viikkoa gluteenitonta elämää, sillä kroppani oli viimeiset vuodet voinut todella huonosti, minulla oli vatsa jatkuvasti kipeänä, ja olin loputtoman väsynyt. Aamulla herätessäni suussani maistui raudanmaku. Tuumasin lasteni isälle, että tämä on jotekin todella outoa. Olin kokenut sen kerran aiemmin, noin 6-7 vuotta aikaisemmin, jos oikein tarkkoja ollaan. Tuolloin olin raskaana.

Tulin raskaaksi entiselle poikaystävälleni hyvin lyhyen seurustelun jälkeen. Raskaus ei ollut suunniteltu, ja olin todella kauhuissani. Muistan kuinka valuin seinää pitkin lattialle saadessani positiivisen raskaustuloksen. Olin varma, että poikaystäväni juoksee karkuun kuullessaan raskaudestani, ja jäisin yksin lapsen kanssa. Toisin kävi. Poikaystäväni otti asian paljon paremmin vastaan, kuin minä itse, ja lopulta olimme molemmat iloisia uutisesta. Raskaus päättyi kuitenkin hyvin nopeasti keskenmenoon. Päätimme, että lapsi olisi tulevaisuudessa tervetullut, mutta en koskaan tullut uudestaan raskaaksi. Kävin eräänä päivänä perinteisesti naistenlääkärillä, ja lääkäri sanoi minulle, että ei ole normaalia, että hormonitoimintani on niin sekaisin. Tuo lääkäri istutti pelon siemenen minuun. Pelon siitä, että ainut kokemukseni äitiydestä, olisi tuo hyvin lyhyt raskaus, mikä päättyi keskenmenoon. Aina kun ajattelen tätä mennyttä raskautta, kuulen päässäni Flipsyden biisin Happy Birthday.

Seurustelin vuosia miehen kanssa, jolla oli yksi lapsi entuudestaan. Yritimme turhaan vuosia saada lasta yhdessä. Olin entistä vakuuttuneempi siitä, että minusta ei koskaan tulisi äitiä. Ainakaan en koskaan saisi omaa biologista lasta. Pelkkä ajatus menneestä saa kyyneleet kasvoilleni. En olisi koskaan edes välittänyt siitä, että synnyttäisinkö lapset itse, vai tulisinko adoption kautta äidiksi, mutta ajatus lapsettomuudesta oli pahinta, mitä tiesin. Meidän perheessä on seitsemän tyttöä, joista minä olen toiseksi nuorin. Olin kaikki ne vuodet seurannut vierestä siskojeni raskausaikoja, kuunnellut tarinoita synnytyksestä, ja katsonut vierestä heidän vanhemmuuttaan. Vaikka olinkin todella onnellinen heidän puolestaan, tunsin oloni tyhjäksi. Tunsin olevani vain puoliksi ehjä. Elämästäni puuttui se kaikkein tärkein: oma perhe.

Palataan takaisin marraskuuhun, ja vuoteen 2012. Poikaystäväni lähti aamulla omaan kotiinsa vietettyään viikonlopun luonani. Päätin kävellä apteekkiin ostamaan raskaustestiä, mutta en kertonut sitä hänelle. Tiesin, että on aikamoista toiveajattelua ajatella, että olisinkin yhtäkkiä raskaana, enkä halunnut elätellä turhaan hänen toiveitaan, sillä aistin rivien välistä hänen haluavan isäksi, vaikka hän ei sitä suoraan minulle sanonutkaan. Matkalla apteekkiin kohtasin ryhmän tarhalapsia kävelyllä. Mietin mielessäni kuinka ihanaa olisikaan joku päivä nähdä oma lapseni leikkimässä tarhassa muiden lasten kanssa. Hyvä olo valtasi minut sisältäpäin. Tulin apteekista kotiin, tein raskaustestin, ja se näytti negatiivista. Kuinkas muutenkaan. Aloin voida henkisesti pahoin. Mietin mielessäni, että kuinka typerä olin ollut, ja uskonut siihen, että voisin edes olla raskaana. Heitin raskaustestin roskakoriin ja menin suihkuun. Jotenkin minusta tuntui siltä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Tulin pois suihkusta, kaivoin raskaustestin roskiksesta, ja olin havaitsevinani todella haalean viivan ”raskaana” kohdassa. Tuijotin testiä joka ikisessä mahdollisessa valossa, ja muistin isosiskoni sanat: On täysin mahdotonta kuvitella se viiva testissä, jos sitä ei siinä ole. Olin raskaana. <3

On varmaan sanomattakin selvää, että äitiys on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. <3 Se, että tulin äidiksi, vieläpä toistamiseen on suorastaan ihme. En tiedä oliko gluteenittomalla ruokavaliolla merkitystä raskaaksi tulemisen kanssa, sillä ne tapahtuivat hyvin samoihin aikoihin, vai päättikö joku ylempi taho, että tulen raskaaksi vasta nyt, kun lapsilla on maailman paras isä. Edellinen poikaystäväni, jonka kanssa yritimme vuosia yhdessä saada lapsia, päätyi lopulta pahoinpitelemään minua, sekä henkisesti että fyysisesti. Jälkeenpäin on pelkästään siunaus, että meillä ei ole yhteisiä lapsia. Joka ikinen kerta, kun kuulen että joku äidiksi / isäksi tahtova ei saa lapsia, tunnen suuren vihlaisun sydämessäni. Mielestäni jokaisen vanhemmaksi haluavan pitäisi siihen saada mahdollisuus, tavalla tai toisella. Joka tapauksessa olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minulla on kaksi suloista tytärtä. Osittain voin samaistua lapsettomuuteen menneen perusteella, mutta en tietenkään kokonaan, sillä nyt olen Ä-I-T-I. <3

Ihanaa äitienpäivää,

ja muistakaa arvostaa sitä, mitä teillä on. Kaikilla ei ole sitä, mitä sinulla on!

<3:lla Marja

Back To Top